Bern – nallekaupunki

Bern tunnetaan Sveitsin pääkaupunkina. Vaikka kantonit ovat huomattavan itsenäisiä ja moni muu sveitsiläinen kaupunki kansainvälisesti tunnetumpia, Bern on tärkeä ja ehdottomasti tutustumisen arvoinen kaupunki. Bernin vanha kaupunki sijaitsee korkean kukkulan päällä, joka rajoittuu kolmelta suunnalta kaupungin kohdalla jyrkän mutkan tekevään jokeen.

Bernin keskusta on yksi kuvauksellisimpia ja parhaiten säilyneitä vanhoja kaupunkiympäristöjä Euroopassa. Pitkien katettujen jalkakäytävien ja keskiaikaisten rakennusten lisäksi kaupungista löytyy yllättäviä nähtävyyksiä. Kaupunki tarjoaa valokuvauksen harrastajille uskomattomia kuvakulmia, jos niitä malttaa kaupunkiympäristöstä etsiä. Kaupunkia kannattaa kävellä katsomaan ydinkeskustan ulkopuolelta joen toiselta puolelta (idästä ja kaakosta). Silloin matkan varrelle jää Bernin erikoisin nähtävyys.

Bernin nallet

Keskustasta itään johtavan sillan toisella puolella asuvat Bernin maskotit ja nimikkoeläimet – karhut. Bernin asukkaat ovat hoitaneet karhuja 1500-luvulta alkaen. Paikalliset asukkaat uskovat että kaupunki on olemassa niin kauan kuin siellä on karhuja. Siksi karhujen ylläpito on kaupunkilaisille kunnia-asia. Karhut houkuttelevat paikalle myös turisteja. Karhut pitävät omenoista ja muista herkuista, joita voi ostaa ja joiden avulla karhuja voi kuka tahansa hemmotella.

Keksintöjen kaupunki

Todennäköisesti Bernin karhuja kävi katsomassa ja ruokkimassa myös Albert Einstein asuessaan kaupungissa 1900-luvun alussa. Einstein työskenteli Bernin patenttivirastossa apulaisena  vuosina 1902 – 1909. Tuona aikana hän kehitteli teorioita, jotka tekivät hänestä tunnetun tiedemiehen.

Advertisement