New York City

New York City on Amerikan eurooppalaisin kaupunki. Euroopasta tulevan matkailijan on helppo tutustua kaupunkiin, jonka tunnelma ja palvelukulttuuri ovat lähempänä kotimaata kuin esimerkiksi muualla Amerikassa. New York City on erilainen kuin mikään muu suurkaupunki maailmassa. Siihen on helppo tutustua kävellen … Jatka artikkeliin New York City

Skeemat matkailussa

Skeemalla tarkoitetaan muistiin perustuvaa ajattelumallia, jonka avulla jäsennetään tietoa ja yritetään hahmottaa todellisuutta. Opittujen mallien avulla arki tutussa ympäristössä ja toistuvissa tilanteissa on helpompaa.

”Matkailu avartaa” on sanonta, jonka voidaan ajatella rikkovan erityisesti skeemoihin kiteytyneitä käsityksiä. On hassua huomata olettavansa jotain, joka ei lopulta vastaa todellisuutta. Toki kysymys on myös näkökulmien laajentamisesta uusiin maisemiin ja kulttuureihin.

Jatka artikkeliin ”Skeemat matkailussa”

Sailing to Philadelphia

Philadelphia on avain sekä yksilönvapauden aatteen että Yhdysvaltojen itsenäistymisen historian ymmärtämiseen. Philadelphian sijainti teki siitä helposti saavutettavan kaupungin siirtokuntien edustajien kokouspaikaksi niin pohjoisen Bostonin ja New Yorkin suunnilta kuin myös etelän Williamsburgista, jotka olivat 1700-luvun tärkeimpiä kaupunkeja Pohjois-Amerikan itärannikolla. Philadelphia … Jatka artikkeliin Sailing to Philadelphia

Kadonneiden matkalaukkujen määränpää

Matkalaukut seuraavat matkustajia. Suurin osa laukuista tulee samoilla lennoilla niiden omistajien kanssa. Noin 0,5 % matkalaukuista pakataan väärään koneeseen tai jää lentokentälle, jolla matkailija vaihtaa konetta. Silloin matkatavarat saapuvat perille muutaman tunnin tai päivän viiveellä. Häviävän pieni osa matkalaukuista kuitenkin katoaa kokonaan. … Jatka artikkeliin Kadonneiden matkalaukkujen määränpää

Laskiainen meillä ja muualla

Laskiaista vietetään juuri ennen pääsiäistä edeltävän paaston alkua. Meillä vietetään laskiaista, kun muualla samaan aikaan järjestetään karnevaaleja ja mardi gras -juhlia. Sama asia on esillä eri nimillä ja paikallisilla tavoilla. Silloin on hyvä syy nauttia ja juhlia, iloita ennen rauhoittumista ja valmistautumista seuraavan – kirkkovuoden suurimman – juhlan odotukseen.

Karnevaaleissa (carne vale) jätetään hyvästit lihalle ja muille nautinnoille 40 päiväksi. Juhlat kestävät eri puolilla maailmaa yhdestä päivästä (eli laskiaistiistaista) parin viikon villiin juhlintaan. Pohjoismaissa laskiainen on perinteisesti ollut kolmipäiväinen juhla laskiaissunnuntaista laskiaistiistaihin, jolloin on syöty juhlaruokia (mm. laskiaispullia ja idässä venäläistyyppisiä blinejä).

Paasto alkaa ”rasvaista tiistaita” (mardi gras) seuraavana päivänä eli tuhkakeskiviikkona ja kestää kaikki arkipäivät aina pääsiäiseen asti. Sunnuntait eivät siis ole paastopäiviä ja siksi pääsiäiseen on laskiaisesta pidempi aika kuin vain 40 paastopäivää.

Jatka artikkeliin ”Laskiainen meillä ja muualla”

Uskonnolliset teemapuistot

Huvipuisto ja uskonto ovat sanoja, joita harvoin käytetään samassa lauseessa. Maailmalla asioihin ei suhtauduta aina samalla vakavuudella kuin Suomessa. Eri puolilta maailmaa löytyy yllättäviä uskonnollisia teemakohteita, joista osa on myös huvipuistoja. Suurin osa uskonnollisista teemapuistoista on erilaisten museoiden, koulutuskeskusten ja esitysten ympärille rakennettuja keskuksia. Seuraavassa on muutama Yhdysvalloista löytyvä esimerkki paikoista, joissa uskonnollisista ilmiöistä kiinnostuneiden kannattaa vierailla.

Jatka artikkeliin ”Uskonnolliset teemapuistot”

Utopiayhteisöt Yhdysvalloissa

Yhdysvallat herättää voimakkaita mielikuvia valtiosta, joka edustaa toisille pelottavaa pakkovaltaa ja toisille ihanneyhteiskuntaa. Ajatukset Yhdysvaltojen sisä- ja ulkopolitiikasta, kaupunkien katunäkymistä, rikollisuudesta, kulutustottumuksista, lihavuudesta ja automalleista ovat osittain oikeita, mutta kuitenkin samalla vääriä tai ainakin yksipuolisia. Yhdysvalloissa on kaikkea. Sieltä löytyvät rinnakkain kaikki ideologiat ja elämäntavat. Yhdysvallat on aina jotain muuta kuin siihen nopeasti liitetyt mielikuvat.

Vain pieni osa Yhdysvaltojen väestöstä asuu suurkaupunkimaisessa ympäristössä tai kerrostaloissa, jotka Euroopassa ovat huomattavasti yleisempi ja suositumpi asumismuoto. Vaikka väkeä on paljon, suurin osa Pohjois-Amerikkaa on pitkiä etäisyyksiä ja vaihtelevia maisemia, joiden keskellä on pieniä kaupunkeja ja mahtavia maisemia.

Yhdysvaltojen historia auttaa ymmärtämään maan nykyistä monimuotoisuutta. Yhdysvalloista on hakenut turvaa ja uutta elämää eri puolilla maailmaa vainotut ja köyhyydestä kärsineet kansanosat. 1500-luvulla uudelle mantereelle saapuivat seikkailijat, joita kiinnosti suuri tuntematon ja sen mahdollisuudet. 1600-luvulla Amerikkaan pakeni suuri osa Euroopassa vainotuista kristityistä vähemmistöistä. 1700-luvulla, kun erilaiset ihmisryhmät olivat joutuneet tekemään yhteistyötä keskenään selviytyäkseen voimakkaiden luonnonilmiöiden keskellä, syntyivät ajatukset ihmisoikeuksista, vapaudesta ja tasa-arvosta. Yhdysvaltojen itsenäisyysjulistus edusti vuonna 1776 täysin uudenlaista yhteiskunta- ja ihmiskäsitystä. Vastaavat ajatukset kirjattiin vasta reilu vuosikymmen myöhemmin Ranskan suuren vallankumouksen yhteydessä julkaistuun ihmisoikeuksien julistukseen, osin samojen henkilöiden toimesta. 1800-luvulla Amerikkaan muutti eri puolilta maailmaa katovuosien, teollistumisen ja väestönkasvun vuoksi siirtolaisia, jotka etsivät itselleen uutta alkua ja riittävää toimeentuloa. Uudisraivaajat asuttivat erämaita ja syntyi käsite ”amerikkalainen unelma”, jossa ihminen saattoi syntyperästään riippumatta itse vaikuttaa omaan elämäänsä.

Jatka artikkeliin ”Utopiayhteisöt Yhdysvalloissa”

Memphis on enemmän

Memphis on nimi, jonka moni tunnistaa amerikkalaisten suurkaupunkien joukosta. Kaupunki herättää erilaisia mielikuvia historiasta, musiikista ja amerikkalaisesta elämäntavasta. Moni Memphisiin matkaava etsii jotain, josta matkaaja on erityisesti kiinnostunut. Paul Simon laulaa Graceland –kappaleessaan yhdestä kohteesta, joka Memphisiin matkailijoita houkuttelee. U2 … Jatka artikkeliin Memphis on enemmän

Sääntöjä liikenteessä ja muuallakin

Liikennesäännöissä (mm. ylimmissä nopeusrajoituksissa ja moottoripyörien kypäräpakossa) on osavaltiokohtaisia eroja. Yleensä ohittaminen oikealla kaistalla on sallittu. Punaisen liikennevalon palaessa saa kääntyä oikealle pysähtymisen ja vasemmalta tulevan liikenteen väistämisen jälkeen ellei sitä erikseen ole liikennemerkissä kielletty. Kaupunkien asuinalueilla on paljon jokasuunnan … Jatka artikkeliin Sääntöjä liikenteessä ja muuallakin

Miami

Jos suuntana on Miami, kannattaa mennä suoraan Miami Beachille ja siellä South Beachille, joka on matkailu- ja viihdepalveluiden keskus. Varsinainen Miamin kaupunki on kuin mikä tahansa amerikkalainen suurkaupunki pilvenpiirtäjineen ja katuineen. Kaupunki voi olla pettymys. Kun puhutaan Miamista, tarkoitetaan yleensä … Jatka artikkeliin Miami

Yosemite

Yosemite National Park on yksi Kalifornian ja Yhdysvaltojen hienoimmista kansallispuistoista. Sierra Nevadan vuoristoalueella sijaitsevasta Yosemitesta löytyy hienoja maisemia ja paljon nähtävää muutaman päivän vierailua varten. Kansallispuiston keskus on Yosemite Valley, kapea laakso jyrkkärinteisten vuorien välissä. Sieltä alkavat erilaiset vaellusreitit niin … Jatka artikkeliin Yosemite

Sähkölaitteet matkalla maailmalla

Ulkomaille matkustettaessa on hyvä selvittää, millainen sähköjärjestelmä kohdemaassa on. Jännite vaihtelee eri maanosissa. Lisäksi eri maissa on erilaisia pistokkeita. Matkapuhelin, digikamera, videokamera ja muut matkoille mukaan otettavat laitteet toimivat yleensä akkujen avulla. Lämpötilan vaihtelut sekä laitteiden käyttö ja säilytys vaikuttavat … Jatka artikkeliin Sähkölaitteet matkalla maailmalla

Tipit Pohjois-Amerikassa

Tippikäytäntö on hyvä tietää ja muistaa matkustettaessa Pohjois-Amerikassa. Käsitteenä amerikkalainen ”tippi” ei ole sama kuin suomalainen ”juomaraha”. Tippi on lähinnä palvelumaksu, joka maksetaan palvelualojen työntekijöille. Tippien maksamisen logiikka kannattaa opetella. Tippiä ei makseta hyvästä palvelusta, vaan palvelusta yleensä. Hyvästä palvelusta … Jatka artikkeliin Tipit Pohjois-Amerikassa

Chicago

Chicagolla on kova maine liike-elämän, pilvenpiirtajien, amerikkalaisen elämäntavan ja rikollisuuden keskuksena. Chicago on suurkaupunki, josta jokaiselle löytyy jotakin. Yksi Yhdysvaltojen suurimmista kaupungeista on myös hyvä kaupunkilomakohde. Chicagon keskustassa riittää nähtävää, shoppailtavaa ja syötävää useammaksi päiväksi. Reilusti yli maili maailman parhaita … Jatka artikkeliin Chicago

Toronto

Toronto on kanadalainen suurkaupunki, joka on siisti, selkeä ja ihmiset ovat ystävällisiä. Kaupunkiin tutustumista voi suositella. Torontossa riittää nähtävää Toronton kaupungintalo on suomalaisen Viljo Revellin 1960-luvun alussa suunnittelema. CN-televisiotornissa on maailman korkeimmalla sijaitseva näköalapaikka. Osa tornin näköalapaikan lattiasta on lasia, joka haastaa … Jatka artikkeliin Toronto

Nashville, Yhdysvaltojen musiikkipääkaupunki

Nashville on Yhdysvalloissa tärkeä musiikkikeskus, jonka eurooppalaiset yhdistävät country -musiikkiin. Nashvillen musiikkihistoria ja -tarjonta on kuitenkin paljon enemmän, musiikkityylejä laidasta laitaan. Musiikki on läsnä kaikissa eri muodoissaan. Kun Hollywoodia on elokuvateollisuuden pääkaupungiksi, Nashville pitää itseään musiikkiteollisuuden kotikaupunkina. Moni amerikkalainen muusikko … Jatka artikkeliin Nashville, Yhdysvaltojen musiikkipääkaupunki

New Orleans

New Orleans on yhdistelmä amerikkalaista suurkaupunkia ja karibialaista tunnelmaa. Kaupungissa näkyvät ranskalainen arkkitehtuuri, muistot Missisippin jokilaivojen kulta-ajasta, musiikkiperinteet ja vanhan satamakaupungin huoleton ja vapaamielinen elämänasenne. New Orleans on kulttuurien kohtauspaikka New Orleansin vanha kaupunki, French Quarter, tarjoaa nähtävää muutamaksi päiväksi. … Jatka artikkeliin New Orleans

Orlando on Floridan puuhamaa

Orlando on erilaisten teemapuistojen ympärille rakentunut monipuolinen matkailukohde. Se on Floridan matkakohteista suosituin ja yksi Yhdysvaltojen matkailun tärkeimmistä keskuksista. Orlandosta löytyy jokaiselle jotain. Kaupunkiin ja sen ympäristöön ei matkusteta katsomaan maisemia. Orlandoon tullaan huvittelemaan perheen kanssa, nauttimaan viihteestä ja monipuolisista … Jatka artikkeliin Orlando on Floridan puuhamaa

St. Louis

St. Louis on mantereen keskellä, etelän ja pohjoisen välissä kuin porttina vanhoista osavaltioista uusiin. Kaupunki sijaitsee Mississippi ja Missouri -jokien yhtymäkohdassa. Se on liikenteen ja kaupankäynnin keskus ja kuuluisa Cardinals baseball -joukkueestaan sekä Eero Saarisen suunnittelemasta kaaresta. Pääosa kaupungista sijaitsee … Jatka artikkeliin St. Louis