Yellowstone

Helpoin ja suosituin aika matkustaa Yellowstoneen on kesällä. Luonnonpuiston valtava koko ja syrjäinen sijainti edellyttävät hyvää ennakkosuunnittelua ja valintoja siitä, mitä kaikkea haluaa siellä nähdä. Old Faithful -geysir on nähtävyyksistä ehkä kuuluisin ja helpoin saavuttaa. Reilun tunnin välein sen purkaus on myös mukavasti nähtävissä. Yellowstonessa on kuitenkin enemmän ja hienompiakin nähtävyyksiä.

Matka Yellowstoneen kannattaa suunnitella ajoissa

Talvella Yellowstoneen on vaikea päästä. Osa luonnonpuiston teistä ja nähtävyyksistä on silloin suljettu. Kesällä majoituspaikat kannattaa varata ajoissa. Luonnonpuistossa olevat majoitukset myydään loppuun usein kuukausia ennen lomakauden alkua. Paremmin ja kohtuuhintaisemmin majoitusta löytyy esimerkiksi West Yellowstonen pikkukaupungista, joka sijaitsee aivan luonnonpuiston rajalla eli sieltä on vain muutamien kymmenien kilometrien matka keskeisiin nähtävyyksiin. West Yellowstonessta on mahdollista tehdä myös opastettuja päiväretkiä, joiden avulla voi helposti päästä näkemään luonnonpuiston etelä- tai pohjoisosan tärkeimmät nähtävyydet ja saada perustietoa alueen eläimistä ja maantieteestä.

Yellowstoneen suuntautuvan matkan suunnittelu kannattaa aloittaa tutustumalla luonnonpuiston www-sivuihin: http://www.nps.gov/yell/index.htm

Suurin osa Yellowstonen luonnonpuistosta sijaitsee Wyomingin osavaltion alueella. Suurimmat kaupungit, joihin Euroopasta on kohtuulliset yhteydet ovat Salt Lake City ja Denver. Edullisempia lentoja löytyy usein Las Vegasiin, joka tosin on pidemmän ajomatkan päässä kuin mainitut kaupungit.

Luonnon ihmeitä Yellowstonessa

Yellowstonen maisemat vaihtelevat tasangoista vuorten jyrkkiin rinteisiin. Eri metsätyypit, kalliomuodostumat ja vesistöt vuorottelevat Yellowstonen teiden varsilla. Paikan päällä on vaikea ymmärtää sitä että luonnonpuiston ydin on oikeastaan valtavan suuri tulivuoren kraateri. Tämän voi nähdä kartalta ja kokea paikan päällä ihailemalla kuumia lähteitä ja geysirejä.

Yellowstonen eläimistö on monipuolinen. Biisonit laiduntavat usein keskellä tietä hidastaen matkailijoiden menoa. Suurimmat ruuhkat kertyvät kuitenkin sinne, missä on edes vilaukselta nähty karhu. Yellowstonessa karhun näkeminen on mahdollista, tosin usein vain vilaukselta. Matkailijan kannattaa kuitenkin olla varovainen ja pitää riittävä etäisyys villieläimiin. Amerikkalaiset suunnistavat Yellowstoneen nähdäkseen biisonit ja karhuja. Luonnonpuistossa on kuitenkin paljon muitakin eläimiä ihmisten tarkkailtavaksi. Erilaiset hirvieläimet, linnut ja kalat ovat kotonaan Yellowstonen maisemissa.

Advertisement