Memphis on enemmän

Memphis on nimi, jonka moni tunnistaa amerikkalaisten suurkaupunkien joukosta. Kaupunki herättää erilaisia mielikuvia historiasta, musiikista ja amerikkalaisesta elämäntavasta. Moni Memphisiin matkaava etsii jotain, josta matkaaja on erityisesti kiinnostunut. Paul Simon laulaa Graceland –kappaleessaan yhdestä kohteesta, joka Memphisiin matkailijoita houkuttelee. U2 yhtyeen kappaleessa Pride viitataan hetkeen, josta Memphis tuli tunnetuksi huhtikuussa vuonna 1968. Memphis tunnetaan maailmalla eri asioista, mutta kaupunki kokonaisuudessaan on paljon enemmän ja pitää sisällään elinvoimaista kulttuuria ja kiehtovaa historiaa.

Ensi silmäyksellä Memphis ei näytä millään tavalla kiinnostavalta kaupungilta. Sen keskusta on pettymys monelle shoppailijalle. Pääkadun varrella on paljon tyhjää liiketilaa. Kaupungissa on useita vanhoja ja ränsistyneitä rakennuksia ja kaupunginosia. Osa laitakaupungin asuma-alueista ei ole juurikaan muuttunut vuosikymmenten kuluessa. Memphis on kuitenkin elävä ja moderni kaupunki. Kauempaa keskustasta löytyy ostoskeskuksia ja hyvin hoidettuja omakotitaloalueita, kuten muistakin amerikkalaisista kaupungeista.

Memphis ei ehkä ole edustava eikä ”näkemisen” arvoinen kaupunki. Matkailijalle sillä on tarjota kuitenkin ”paljon musiikkia, hyvää ruokaa ja kuuluisaa etelän vieraanvaraisuutta”, kuten lehtikioskin myyjä tiivisti kaupunkinsa perusolemuksen. Memphisissä on aivan oma tunnelmansa, jota jää helposti kaipaamaan.

Puuvillaa ja bluesia

Memphis kehittyi 1800-luvun alkupuoliskolla tärkeäksi puuvillakaupan keskukseksi. Sijainti Missisippijoen varrella, New Orleansin ja St. Louisin puolivälissä, on edelleen tärkeä liikenteen ja kaupankäynnin solmukohta. Ennen Yhdysvaltojen sisällissotaa (1861 – 1865) Memphis oli yksi etelävaltioiden suurimmista ja tärkeimmistä kaupungeista. Sodan jälkeen pitkälti orjatyövoimalla tuotettu puuvillakauppa romahti ja kaupunki menetti loistonsa. Seuraavien vuosikymmenten kuluessa kaupunkiin alkoi kerääntyä entisiä orjia ja pienviljelijöitä, joille ympäröivä maaseutu ei enää tarjonnut elantoa. Työtä ei löytynyt myöskään kaupungista, johon köyhyys keskittyi. Memphis ei oikeastaan koskaan ole toipunut sisällissodasta, vaikka kaupunki on edelleen Yhdysvaltojen puuvillakaupan keskus.

Memphisin köyhissä kortteleissa, erityisesti entisten orjien keskuudessa, ihmiset alkoivat ilmaista itseään ja purkaa tunteitaan musiikin avulla. Memphisissä 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa soitettu blues ja gospel loivat perustan käytännössä lähes kaikille myöhemmin Yhdysvalloissa kehitetyille musiikkityyleille.

Beale Street

Memphis pitää itseään ensisijaisesti blues –kaupunkina. Näin siitä huolimatta että Memphis on sekä rock’n’roll –musiikin synnyinseutua että yksi soul –musiikin keskuksista. Vaikka kaupungista löytyy useita musiikkihistoriaan liittyviä museoita, Memphisissä musiikki ei ole vain perinnettä vaan se on läsnä kaikkialla ja joka hetki.

Beale Street on bluesin pääkatu. Sen varrella olevissa kapakoissa moni bluesmuusikko on aloittanut uransa. Kadun länsipäässä on B.B. Kingin perustama ravintola, jossa hän edelleen aika-ajoin esiintyy. Muutaman korttelin matkalla on soitettu ehkä enemmän bluesia kuin missään muualla maailmassa yhteensä ja musiikin taso on yhä korkea. Memphisissä katusoittajatkin ovat alansa huippuja. Beale Streetin varrelta löytyvistä levykaupoista voi tehdä löytöjä niin blues kuin muistakin musiikkityyleistä. Lukuisat ravintolat tarjoavat vaihtoehtoja jokaiseen makuun.

Sun –studio

Mempis on ainoa kaupunki maailmassa, jossa Elvis saattoi tuntea olevansa yksi muiden joukossa. Muualla hän oli supertähti. Memphisissä Elvis oli kavereineen tuttu näky katukuvassa. Memphisissä Elvis on vain yksi nimi kaupungin musiikkihistoriassa.

Elvis Aaron Presley muutti 13-vuotiaana Memphisiin. Perhe etsi parempaa elämää. Blues ja gospel olivat Elviksen lapsuuden ja nuoruuden musiikkia, joista hän loi oman tyylinsä yhdessä ikätovereidensa kanssa.

Kesällä 1953, 17 -vuotiaana, Elvis maksoi muutaman dollarin siitä että hän sai laulaa levylle laulun, jonka hän aikoi antaa lahjaksi äidilleen. Vuotta myöhemmin Elvikselle maksettiin siitä että hän lauloi samassa studiossa. Loppu on amerikkalaista unelmaa ja sen kääntöpuolia sekä musiikin historiaa. Memphis Recording Service eli Sun –levymerkin studio on paikka, josta 1950-luvun puolivälissä aloittelivat Elviksen lisäksi uransa sellaiset artistit kuin Johnny Cash, Jerry Lee Lewis, Carl Perkins ja Roy Orbison. Myös B.B. King kuului levymerkin artisteihin.

Sam Phillipsin perustama studio ja levymerkki eivät menestyneet, vaikka siellä ensimmäiset levytyksensä tekivät oman aikansa suosituimmiksi tulleet artistit. Sam Phillips oli ehkä ainut, joka ei menestynyt musiikin avulla. Hän loi kuitenkin omaisuuden toisella tavalla, tukemalla ystäväänsä ja sijoittamalla rahaa Memphisissä perustettuun Holliday Inn –hotelliketjuun.

Nykyisin Sun –studio on museo, jonka yhteydessä pieni kahvila ja myymälä. Opastettu kierros museossa päättyy huoneeseen, jossa on levytetty monet tutut laulut. Studio on pieni ja vaatimaton. Seinillä on kuvia studion tunnetuimmista artisteista ja kehystettynä heidän ensilevyjään. Monelle Memphis –matkan kohokohta on se että pääsee ottamaan kuvia Elviksen käyttämän mikrofonin takana.

Mukava matkamuisto Sun -studiolta on Million Dollar Quartet –nimellä tunnettu CD-levy, jota on vaikea saada muualta. Kyseinen äänitys tehtiin iltapäivällä 4.12.1956, jolloin Sam Phillips laittoi nauhan pyörimään Carl Perkinsin levytyksen väliajalla. Silloin paikalla olivat levytyssessioon osallistunut pianisti Jerry Lee Lewis sekä paikalle poikenneet Johnny Cash ja Elvis Presley.

Graceland

Elvis –fanien pyhiinvaelluspaikka on Graceland ja sen puutarhassa oleva Elviksen ja hänen perheensä hautapaikka. Vuonna 1957 Elvis osti Memphisin esikaupunkialueella, suhteellisen kaukana keskustasta, sijaitsevan talon, jossa hän asui ja kuoli elokuussa 1977. Itse talo ja sen pihapiiri sekä kadun toiselle puolelle rakennetut useat eri Elvis –museot ovat hyvä vierailukohde myös niille, jotka haluavat vain lisätä yleissivistystään ja tietää enemmän Elviksestä.

Jos Euroopasta matkustaa Memphisiin asti, Gracelandin kierrokselle kannattaa ostaa hieman enemmän maksava VIP –lippu, jonka avulla saa muihin tutustumiskierroksiin verrattuna hieman vapaammin kulkea Gracelandissa ja sen pihapiirissä. Lsäksi VIP –kierrokseen sisältyy pari ylimääräistä näyttelyä, jotka on rakennettu ko. kierrokseen osallistuvien odotustiloihin.

Gracelandia vastapäätä sijaitsevien Elvis –museoiden, matkamuisto- ja levykauppojen ja ravintoloiden lisäksi alueella on kaksi Elviksen lentokonetta. Yhdessä museoista on Elviksen käyttämiä ajoneuvoja, toisessa vaatteita jne. Lähellä on myös Heart Break –hotelli, jonka huoneiden televisioista voi katsoa vuorokauden ympäri Elviksen elokuvia.

Gracelandin museoiden yhteydessä olevista kaupoista voi ostaa mm. Elviksen 1970-luvun esiintymisissä käyttämien ”jump suit” –haalareiden kopioita. Jos Elviksen tyyli kiinnostaa enemmän, Memphisin kekustassa toimii Lansky Bros. –vaateliike, joka edelleen tuottaa Elviksen jo 1950-luvulla suosimia vaatteita. Sieltä saa laadukkaita ja persoonallisia asuja niin amerikkalaisten herrasmiesten klassista pukeutumistyyliä ihannoivat kuin myös esiintymisvaatteita itselleen etsivät artistit.

Soulville

Memphisin köyhälle esikaupunkialueelle perustettiin vuonna 1957 studio, joka alkoi julkaista mustien ja valkoisten yhdessä tekemää musiikkia. Stax –levymerkistä muodostui ensin uudenlaisen nuorisomusiikin ystävien yhteinen yritys. Myöhemmin 1960-luvun lopulla Stax –muusikot aktivoituivat myös poliittisesti ajamaan tasa-arvoa ja roturajojen rikkomista amerikkalaisessa yhteiskunnassa. 1970-luvun kuluessa Stax ajautui taloudellisiin vaikeuksiin ja hiipui vähitellen. Alkuperäinen studio-rakennus purettiin, mutta myöhemmin paikalle on rakennettu soul –musiikin museo ja musiikkikeskus, joka pyrkii mahdollistamaan erityisesti köyhien lasten musiikkiharrastuksen ja samalla kehittämään soul –perinteitä edelleen.

Stax -levymerkin tunnetuimpia artisteja ovat olleet Otis Redding, Isaac Hayes, Wilson Pickett, William Bell, Sam and Dave, Booker T. & MGs, Albert King ja The Bar-Kays.

Soul –musiikki elää edelleen Memphisissä. Stax –keskuksen ympäristössä on lapsuutensa viettänyt moni tunnettu muusikko. Aluetta on myöhemmin alettu kutsua nimellä Soulville, vastapainona toiselle Soul –musiikin keskukselle Detroitille, jonka tunnettu studio on Motown.

Lorraine -motelli

Lorraine –motelli on kävelymatkan päässä Memphisin ydinkeskustasta. Se oli aikoinaan harvoja majoituspaikkoja, jotka hyväksyivät asiakkaakseen myös muita kuin valkoihoisia. Motelli olikin suosittu kauempaa tulleiden Stax –muusikoiden ja kansalaisoikeusliikkeen aktiivien vieraillessa kaupungissa.

Lorraine –motelli on jäänyt historiaan paikkana, jossa Martin Luther King salamurhattiin iltapäivällä 4.4.1968. Motelli on myöhemmin muutettu kansalaisoikeuksien museoksi. Ihmisoikeuksien ja tasa-arvon historiaa monipuolisesti esittelevän kierroksen päätteeksi näkee huoneen, josta Martin Luther King hetkeä aikaisemmin näyttäisi poistuneen.

Peabody

Kaikista Memphisin nähtävyyksistä ihmeellisin on kahdesti päivässä toistuva ilmainen esitys, jota seuraamaan on kokoontunut suuri joukko ihmisiä aina vuodesta 1933 alkaen. Etelävaltioiden hienoimmaksi hotelliksi kutsutun Peabody –hotellin ala-aulassa työskentelee viisi sorsaa. Linnut saapuvat töihin klo 11 ja poistuvat paikalta klo 17. Jos sorsien marssin punaista mattoa pitkin ja kyydin hissillä kattoasuntoon haluaa nähdä, paikalla kannattaa olla viimeistään puoli tuntia ennen tapahtumaa. Sorsien esitys on aina suosittu. Se saa kuitenkin kysymään, ihan oikeastiko tässä odotetaan ja seurataan sorsien työmatkaa. Amerikkalaisittain esitys on kuitenkin toteutettu hyvin ja vain Memphisissä se on mahdollista.

Matkavinkkejä Memphisistä eteenpäin

Memphisin keskusta on suhteellisen pieni ja suuri osa kaupungin nähtävyyksistä on kauempana keskustasta. Ydinkeskustassa on helppo liikkua kävellen ja raitiovaunulla. Kauemmas pääsee kuitenkin parhaiten autolla.

Reittejä omatoimisille automatkailijalle

Memphis – Tupelo – Nashville (– Memphis) on Elviksen, Rock- ja Country –musiikin ystävien ehdoton kierros. Tupelossa Elvis syntyi ja eli lapsuutensa. Memphis oli hänen kotinsa ja siellä hän levytti ensimmäiset ja viimeiset levynsä. Nashvillessa Elvis ja suurin osa amerikkalaisista muusikoista on levyttänyt suurimman osan musiikistaan.

Memphis – Vicksburg – Natchez – Baton Rouge – New Orleans –reitin varrella voi tutustua etelävaltioiden ja Yhdysvaltojen sisällissodan historiaan sekä Delta Blues ja Jazz –musiikkiin.

Memphis – St. Louis – Hannibal –reitti tarjoaa tutustumisen Mississippijokeen, Mark Twainin tarinoihin ja Eero Saarisen suunnittelemaan Gateway Arch –monumenttiin sekä Yhdysvaltojen 1800-luvun alussa tapahtuneen länteen laajenemisen historiaan.

Memphis – Little Rock – Hot Spings – Eureka Spings – Branson (– Memphis) –suunnalta löytyy Ozark –ylängön järvi- ja metsämaisemia, kansallispuistoja, 1800-luvulla perustettuja kylpylöitä, pieniä kaupunkeja ja niiden ylläpitämää amerikkalaista kulttuuria. Eureka Springs on saksalaisen Oberammergaun ystävyyskaupunki. Molemmat ovat tunnettuja Jeesuksen viimeisiin elinpäiviin keskittyvistä passio –näytelmistä. Eureka Spingsissä on myös pohjoisen pallonpuoliskon toiseksi korkein Kristus –veistos.

Advertisement

Yksi kommentti artikkeliin ”Memphis on enemmän

Kommentointi on suljettu.