Firenze, kaunis taiteen kaupunki

Firenze on kuvataiteen kaupunki vaikka se tunnetaan myös yhden keskiajan kuuluisimman kirjailijan Danten kotikaupunkina. Firenzen vanha keskusta kapeine katuineen tarjoaa kävelijöille paljon nähtävää. Keskiajalta peräisin olevat rakennukset ja kaikkialla ympäröivä renessanssiajan taide tuovat kaupunkiin oman ajattoman tunnelmansa. Firenze on kaupunki, jossa kannattaa käydä. Firenze on osa eurooppalaista yleissivistystä, kuvataiteen ja historian arkisto.

Uffizin gallerian kokoelmat ovat niin valtavat että kaikkea ei pysty näkemään kerralla eikä edes useammalla käynnillä. Firenzen (ja myös ilmiön nimenneen mukaan Stendhalin) syndroomaksi kutsutaan tilaa, jossa ihminen menee sekaisin nähtyään ympärillään liikaa kaunista taidetta. Firenzessä sanotaan sijaitsevan jopa 2/3 kaikista maailman klassisen kuvataiteen teoksista. Määrä on uskomaton, varsinkin jos on käynyt Pariisin Louvren, Pietarin Eremitaasin ja Vatikaanin taidemuseoissa ja nähnyt niiden valtavat kokoelmat.

Firenzen tuomiokirkko on arkkitehtuurinsa ja värityksensä puolesta erikoinen rakennus. Tuomiokirkko vaikuttaa liian isolta rakennukselta ahtaan kaupungin keskellä. Tuomiokirkon ympäriltä löytyy useita hyviä kahviloita ja ravintoloita, joiden pöydistä rakennuksen kokoa ja yksityiskohtia voi ihailla välipalan tai aterian ohella.

Ponte Vecchio eli kaupungin keskiaikainen silta kauppoineen ja asumuksineen on tuomiokirkon ohella tärkeä maamerkki. Vastaavia siltoja on ollut useampia, mutta sotien ja ajan kuluttamina ne ovat tuhonneet.

Firenzeen pääsee helposti esimerkiksi junalla Milanosta tai Roomasta. Kaupungin keskustassa on useita hotelleja, joiden hintataso vaihtelee majoituksen mukavuuden ja sijainnin mukaan. Päärautatieaseman lähistöltä löytyy lisää majoitusta, kävelymatkan päässä keskustasta. Majoituspaikan valinnalla on Firenzessä suurempi merkitys kuin monissa muissa kaupungeissa. Vanha keskusta on lähes kokonaan kävelykatuja ja siksi vain muutamiin paikkoihin pääsee taksilla, hieman kauemmas myös busseilla. Firenzessä kannattaa valita sellainen hotelli, josta ovat hyvät yhteydet keskustaan niin että kaupunkiin pääsee helposti tutustumaan aamulla, päivällä ja illalla. Kävelyretket ja museokierrokset vaativat aikaa ja välillä on hyvä päästä lepuuttamaan jalkoja.

Advertisement