Genova

Keskiajalla ja uuden ajan alussa Genova kilpaili Venetsian kanssa Välimeren kauppareittien hallinnasta. Genova on läntisen Välimeren ja Venetsia Adrianmeren pohjukassa, lähellä vauraita teollisuus- ja maanviljelysalueita. Useta nykyisen Pohjois-Italian kaupungit olivat keskiajalla ja uuden ajan alussa tuotannon, talouden ja kulttuurin keskuksia. Bologna, Firenze, Milano, Padova, Pisa ja Torino olivat riippuvaisia Genovan ja Venetsian satamista ja laivanvarustajien aluksista. Molempien kaupunkien läpi kulki valtavia määriä arkielämässä tarvittavia tuotteita, taideaarteita ja seikkailunhaluisia ihmisiä. Siinä, missä Venetsiasta muodostui maailman erikoisin kaupunki, Genova on edelleen Välimeren tärkeimpiä satamakaupunkeja. Genovassa on Italian suurin ja Ranskan Marseillen jälkeen Välimeren toiseksi suurin satama.

Genova on vanha ja kaunis kaupunki, jonka historialliseen keskustaan kapeine katuineen on helppo ja mukava kävellen tutustua. Kaupunki on laajentunut pitkälle ja kapealle rannikkokaistaleelle. Keskustan ulkopuolelta löytyy mahtavia maisemia, näköaloja ja rantakatuja.

Siinä, missä Venetsia on muuttunut suureksi ulkoilmamuseoksi ja turistikohteeksi, Genova on säilynyt elävänä liikenteen ja kaupan solmukohtana. Genova oli keskiajalla yksi pankkitoiminnan keskuksista. Pankit lainasivat rahaa paikallisille yrittäjille ja mahdollistivat kalliiden laivojen lähettämisen mausteiden, rakennustarvikkeiden ja jalometallien hankkimiseksi kaukomailta. Genovassa toimii edelleen yksi maailman vanhimmista pankeista, jota keskiajalla oli perustamassa Monacon nykyinen hallitsijasuku.

Genovassa vietti lapsuutensa ja nuoruutensa merenkävijä ja löytöretkeilijä Kristoffer Kolumbus. Genovalaiset merikapteenit ja laivanrakentajat olivat haluttuja ammattilaisia myös muiden maiden ja satamakaupunkien kauppa- ja sotalaivastoissa. Kolumbus tuli tunnetuksi purjehduksistaan Atlantin yli ja uusien siirtomaiden valloittamisesta Aragonian ja Kastilian (eli Espanjan) kuningashuoneen palveluksessa. Kolumbuksen koti on edelleen Genovassa, juuri vanhan kaupungin muurin ulkopuolella eli keskustan tuntumassa.

Genovaan pääsee helposti junalla Milanosta, Torinosta ja myös Etelä-Ranskan rannikkokaupungeista. Genovan lähellä on useita pieniä ja kauniita rannikkokyliä. Erityisesti Cinque Terren alue, joka sijaitsee lyhyen junamatkan päässä Genovasta etelään, on kuvattu useiden Italian matkaoppaiden kansilehdille.