Ennen matkaa on hyvä varmistaa että seuraavat asiat ovat kunnossa ja ajoissa hoidettuja…
Passi – Tiettyihin euroopan maihin riittää matkustusasiakirjaksi virallinen henkilöllisyystodistus. Jotkut maat edellyttävät että passi on voimassa yli kuukauden, kolme kuukautta tai puoli vuotta suunnitellun paluuajan jälkeen.
Viisumi – Jos viisumia tarvitaan, se kannattaa hankkia ajoissa. Joidenkin maiden viisumien hankinta edellyttää sitä että passi toimitetaan kyseisen maan suurlähetystöön, joka ei välttämättä sijaitse edes Suomessa. Eksoottisempiin matkakohteisiin matkustettaessa kannattaa käyttää kaukomatkoihin erikoistuneita matkatoimistoja, joista löytyy matkalla tarvittavien asiakirjojen kokoamisen osaaminen. Joissakin maissa viisumi hankitaan maahan saavuttaessa ja sen maksamista varten pitää olla varattu tasaraha jotain tiettyä valuuttaa (yleensä joko paikallista rahaa tai yhdysvaltojen dollareita).
Rokotukset – Joihinkin maihin (erityisesti päiväntasaajan alueella) edellytetään tiettyjen rokotusten voimassaoloa ja virallista (WHO:n keltaista) rokotustodistusta. Oman terveyden ja turvallisuuden vuoksi kannattaa huomioida myös paikallisten ja kotimaisten viranomaisten suositukset rokotusturvaa hankittaessa ja ylläpidettäessä. Rokotukset kannattaa hankkia ajoissa. Erityisesti jos rokotuksia tarvitaan useita, pitää ensimmäiset rokotukset ottaa jopa useita viikkoja ennen matkaa.
Virallinen matkustusilmoitus – Jotkut maat edellyttävät nykyisin erillisen matkustusilmoituksen tai -luvan hankkimista ennen matkaa. Esimerkiksi alle kolme kuukautta kestävälle lomalle Yhdysvaltoihin suomen kansalaiselta vaaditaan passi, mutta ei erillistä viisumia. Sen sijaan ennen lentomatkaa vaaditaan sekä erillinen virallinen matkustuslupa (ns. ESTA -ilmoitus) yhdysvaltojen viranomaisilta että lentoyhtiölle annetut tarkat matkustajatiedot (mm. passin numerot ja ensimmäisen majoituspaikan osoite Yhdysvalloissa).
Matkavakuutus – Matkalla voi sattua mitä vain. Matkavakuutusten voimassaolo kannattaa aina varmistaa sekä kohdemaan osalta että vakuutusehtojen osalta. On hyvä varautua myös lääkäripalveluiden käyttöön selvittämällä ajoissa se, miten ja millaiseen lääkärikäyntiin vakuutus riittää. Esimerkiksi Yhdysvalloissa joidenkin suomalaisten matkavakuutusten korvausehtona on se että lääkärikäynti on tietyllä paikkakunnalla juuri tietyn lääkärin luona (ei siis riitä että käy samassa sairaalassa tai lääkäriasemalla kuin missä ko. lääkäri työskentelee).
Matkaliput – Matkaliput, myös liputtomien lentojen vahvistuksena tulleet sähköpostit, kannattaa ottaa matkalle mukaan. Lentoyhteyksien osalta kannattaa kelloajat ja lentokentät varmistaa useampaan kertaan. On hyvä olla kentällä ajoissa, varautua yllättäviin jonoihin ja turvatarkastuksiin. Jos lentomatka koostuu eri yhtiöiden lennoista ja erillisistä lentolipuista, on aikaa varattava niin siirtymisiin terminaalien (ja joskus jopa lentokenttien) välillä kuin myös mahdollisiin myöhästymisiin ja lentojen peruutuksiin. Ns. halpalentoyhtiöt ovat hyviä matkustettaessa kahden lentokentän väliä, mutta ne voivat tulla kalliiksi jos matka muodostuu useista erillisistä lennoista. Eri lentoyhtiöiden ja lentoyhtiöallianssien välillä matkatavaroiden siirtämisestä lennolta toiselle ja jatkoyhteyksien toteutumisista vastuussa on matkustaja itse. Kokemattoman matkailijan kannattaa joko käyttää matkatoimistojen palveluita tai hankkia lentoyhtiöltä suoraan sellaiset lentoliput, jotka sisältävät vaihtoyhteydet eli lentoyhtiön vastuulla on järjestää mahdolliset korvaavat lennot. Seikkailumielellä, kielitaidolla ja luottokortin katteella varustetun matkailijan kannattaa kokeilla erilaisia vaihtoehtoja ja tutustua esimerkiksi (varsinkin amerikkalaisten) lentoyhtiöiden erilaisiin jonotuslistoihin.
Matkatavarat – Matkalla mukana kuljetettavien tavaroiden pakkaaminen käsi- ja kirjattavaan matkatavaraan kannattaa suunnitella hyvin. Nykyisin matkatavaroiden koolle, painolle ja sisällölle on hyvin erilaisia rajoituksia. Sekä turvallisuus- ja tullimääräykset vaihtelevat eri maissa ja kulkuneuvoissa. Tavaroita pakattaessa pitää muistaa ensimmäisen matkavälin lisäksi myös mahdolliset jatkoyhteydet ja niiden ehkä hyvinkin erilaiset rajoitukset.