Suomeen tuleva matkailija voi kohdata yllättäviä vaaroja kun hän ei osaa varautua talvella kylmään ilmanalaan tai metsäpolkujen etäisyyksiin. Jäällä liikkuminen on uskomaton kokemus etelä-eurooppalaiselle. Suomalaisille – 30°C pakkanen on lähinnä pukeutumiskysymys.
Matkalla maailmalla voi suomalaiselle tulla vastaan yllättäviä tilanteita ja erilaisia luonnonilmiöitä. Yleinen varovaisuus ja paikallisten käyttäytymisen seuraaminen ovat viisasta varautumista.
Ennen matkaa kannattaa aina varmistaa matkavakuutuksen voimassaolo kyseisessä kohdemaassa. Turistikohteiden ulkopuolelle ja aina kaukomaille matkustettaessa on suositeltavaa tehdä Ulkoasiainministeriölle matkustusilmoitus (http://www.matkustusilmoitus.fi/). Samalla kannattaa katsoa ajankohtaiset matkustustiedotteet, joissa on usein hyvää perustietoa eri maiden turvallisuustilanteesta eri näkökulmista. Matkustustiedotteet ovat enemmän kuin suosituksia eli niitä kannattaa lukea tarkasti ja noudattaa niiden sisältämiä ohjeita.
Maanjäristykset ja tulivuorenpurkaukset ovat mahdollisia monissa matkakohteissa. Matkatavaroissa kannattaa pitää mukana esimerkiksi partiolaisten pillinaruun kiinnitettyä pilliä, pientä linkkuveistä ja taskulamppua. Kyseinen naru tai avaimenperä, johon kyseiset apuvälineet on kiinnitetty, kannattaa pitää varsinkin yöllä käden ulottuvilla. Pimeässä taskulamppu auttaa suunnistamaan. Puhallettavalla pillillä voi yrittää ilmoittaa olinpaikkansa, mikäli joutuu jumiin sortuneen rakennuksen raunioihin. Linkkuveitsi, joka pitää muistaa lennoilla laittaa lentokoneen ruumaan meneviin matkatavaroihin, voi osoittautua matkalla muutoinkin tarpeelliseksi kuin vain hätätilanteessa.
Varkauksia ja murtoja voi yrittää estää jakamalla matkarahat ja luottokortit 2 – 3 eri säilytyspaikkaan pidettäväksi mukana ja esimerkiksi hotellin tallelokerossa tai piilotettuna lukittuun matkalaukkuun. Yöksi kannattaa varmistaa majoitushuoneen ovien lukitus ja poistumisteiden sijainti.
Malaria-alueilla kannattaa pitää mukana omaa moskiittoverkkoa, mikäli ei ole aivan varma siitä että majoituspaikoissa on verkot kunnossa. Moni matkailija ajattelee malariasääskien parveilevan ja inisevän samoin kuin Lapin hyttyset. Usein malariasääsket lentävät kuitenkin yksin ja ääneti vaikka ulkoisesti muistuttavatkin meille tutumpia lajitovereitaan.
Uimarantojen varoituksia kannattaa kunnoittaa. Paikalliset tuntevat lähivedet, mutta myös matalan hiekkarannan virtaukset voivat yllättää hyvänkin uimarin. Myös myrkylliset eläimet voivat olla vaikeasti tunnistettavissa. Pieni rannalle ajautunut ja kauniilta näyttävä hyytelö voi olla osa myrskyn pirstomaa meduusaa, jonka myrkky voi olla vaarallinen. Matelijoiden, hyönteisten ja muiden eläinten käyttäytymistä voi olla vaikea ennustaa ja nopeus voi olla yllätys. Siksi ne kannattaa kiertää kaukaa.
Laivoilla on järkevää käydä katsomassa pelastusveiden sijainti ja lyhin reitti hytistä pelastusasemalle. Lentokoneiden turvaohjeissa on eroja vaikka matkustamohenkilökunnan esitys poistumisteistä, pelastusliiveistä ja happinaamareista tuntuisikin aina samalta. Joissakin maissa vastaava turvaesitys pidetään myös jokaisessa junanvaunussa.
Japanissa jokaisen hotellihuoneen varusteisiin kuuluu taskulamppu maanjäristyksistä johtuvien sähkökatkosten varalta. Kaikkialla maailmassa majoituspaikan sängyn lakanat ja huoneen yleinen siisteys kannattaa tarkastaa ennen majoittumista. Sinänsä ”myrkyttömän niveljalkaisen” puremat eli yhdenkin luteen kanssa vietetty yö voi pilata loppumatkan ja vaivata pitkään matkan jälkeenkin.