Hyvissä ajoin ennen matkakohteen valintaa ja uudelleen vielä ennen matkalle lähtöä kannattaa varmistaa seuraavat asiat.
Mitä virallisia matkustusasiakirjoja matkalle tarvitaan?
Eri maiden rajaviranomaiset edellyttävät erilaisia dokumentteja ja ilmoituksia, joita pitää tehdä joko rajalle saavuttaessa tai ennen matkalle lähtöä. Näitä voivat olla esimerkiksi passi, viisumi, rokotustodistus ja matkustuslupa. Esimerkiksi Yhdysvaltoihin lennettäessä on tehtävä ESTA -imoitus, joka pitää tehdä viimeistään muutamaa vuorokautta ennen matkan alkua. Lisäksi jotkut maat edellyttävät sen, että passi on voimassa tietyn ajan suunnitellun matkan jälkeen. Moni maa vaatii myös rajatarkastuksen yhteydessä sen, että maahan saapuvalla matkailijalla on paluulippu hankittuna.
Mitä matkalle voi ottaa mukaan?
Eri maiden tulli- ja maahantulosäännökset poikkeavat suuresti toisistaan. Useilla rajoilla pitää täyttää erilaisia maahantulolomakkeita, joissa voidaan kysyä monenlaisia asioita. Kysymykset voivat olla mitä tahansa. Kysyä voidaan esimerkiksi kuulumista tiettynä aikana tiettyyn puolueeseen, matkailua tietyissä maissa tai oleskelua maatiloilla viimeisten päivien, viikkojen tai kuukausien kuluessa. Esimerkiksi Australiassa ollaan todella tarkkoja siitä, että mantereelle ei pääse mitään kasvi- ja eläintauteja aiheuttavia matkatavaroita (eli lähinnä ruokaa, juomaa, puutuotteita jne.). Kansainvälinen rokotustodistus keltakuumerokotteen voimassaolosta vaaditaan moniin tropiikin maihin matkustettaessa.
Matkalla tarvittavista rokotuksista voi etsiä tietoa esimerkiksi Rokote.fi -palvelun avulla.
Ovatko vakuutukset kunnossa?
Jokaisen matkan yhteydessä kannattaa tarkastaa se, mitä matkavakuutus ja matkatavaravakuutus korvaavat. Vakuutuksissa on eroja vakuutusyhtiöittäin ja vakuutuksittain. Suurin osa vakuutuksista on voimassa enintään tietyn ajan kestävillä matkoilla vaikka vakuutus olisi voimassa ”aina ja kaikkialla”. Vakuutuksissa on käytännössä aina myös muita rajoituksia. Vakuutuskorvausten piiristä on voitu rajata pois tietyt urheilulajit, aiemmat sairaudet ja myös matkailijan omaan käyttäytymiseen perustuvat riskit. Joihinkin maihin tai tietyille alueille matkustettaessa voi vakuutusyhtiö tarjota vakuutusturvaa vain lisämaksua vastaan tai ei ollenkaan.
Autolla matkalle vai jääkö auto kotiin?
Automatkailijan on syytä selvittää etukäteen se, saako autoa viedä ulkomaille ollenkaan ja jos saa, mihin maihin autolla saa matkustaa. Esimerkiksi osamaksulla maksettavat autot ovat rahoitusyhtiön omaisuutta ja omistaja päättää, missä autoa saa käyttää. Silloin rahoituslaitokselta tarvitaan todennäköisesti lupa automatkailuun rekisteröintimaan ulkopuolella. Vakuutusyhtiöltä kannattaa pitää aina pyytää ns. green card -vakuutustodistus, jota viranomaiset voivat kysyä rajalla tai tien päällä. Vakuutusyhtiön kanssa asiointi on helpompaa, jos vakuutusyhtiö on ennalta tiennyt autoa käytettävän ulkomailla.
Lentokentälle jäävän tai laivaan jonottavan auton kuljettajan kotiosoite on helppo selvittää ellei omistaja ole kieltänyt erikseen tietojen luovutusta.
Trafin tietojenluovutuskiellot: http://www.trafi.fi/tietopalvelut/trafin_rekisterit/tietojenluovutuskiellot
Huom! Jos teet ajoneuvorekisteriin täydet tietojenluovutuskiellot, voi olla että et saa edes katsastustoimistojen mainoksia (eli muistutusta) auton katsastusajan lähestyessä.
Jos autoa ei loman aikana tarvita, voi auton vakuutuksissa ja veroissa säästää pidemmän loman aikana helposti. Kotiin jäävä auto, jota ei loman aikana tarvita voi helposti laittaa ”seisomaan” ja varsinkin diesel -autoissa säästää rahaa jopa noin viikon keskeytyksellä. Toki keskeytyksen ilmoittamisesta on oma vaivansa ja loman jälkeen onkin muistettava tehdä käyttöönottoilmoitus ennen kuin autolla lähtee liikenteeseen.
Auton käytön keskeytys: https://asiointi.trafi.fi/organisaatiot/tieliikenne/ajoneuvon-liikennekaytostapoisto
Posti ja lehdet
Pidemmille matkoille kannattaa keskeyttää postinjakelu ja sanomalehtien tulo. Siten postilaatikko ei täyty ja herätä huomiota esimerkiksi murtovarkaille.
Postin jakelunkeskeytys: http://www.posti.fi/henkiloasiakkaat/kampanjat/lomaposti.html
Matkustustiedotteet ja matkustusilmoitus
Ulkoasiainministeriön www-sivuilta löytyvät matkustustiedotteet, joiden suosituksia kannattaa noudattaa. Suositukset perustuvat suurlähetystöjen ja konsulaattien arvioon eri valtioiden ja niiden osien turvallisuustilanteesta. Suosituksia seuraavat myös vakuutusyhtiöt, joiden kotisivuilta voi löytyä tarkentavia listoja maista ja alueista, joille tarvitaan lisävakuutus tai joilla mikään vakuutus ei ole voimassa.
Ulkoasiainministeriön matkustustiedotteet: http://formin.finland.fi/public/default.aspx?nodeid=15735&contentlan=1&culture=fi-FI
Koska missä tahansa voi tapahtua mitä tahansa, kannattaa matkustusilmoitus tehdä kaikille omatoimimatkoille. Seuramatkoilla matkatoimistoilla on tieto ketkä asiakkaat ovat milloinkin milläkin matkalla.
Matkustusilmoitus: https://matkustusilmoitus.fi
Matkalaukkumerkinnät kuntoon!
Matkalaukkuihin kannattaa laittaa nimilaput sekä matkalaukun sisään laittaa kaikki mahdolliset yhteystiedot ja kuvaus matkareitistä (esim. hotellien osoitteet päivineen). Vastaavat tiedot kannattaa jättää myös lähiomaisille ennen matkalle lähtöä. Näillä toimenpiteillä voidaan varmistaa se, että yhteyksiä voidaan yrittää ottaa myös silloin kun matkapuhelimet ja sähköpostit eivät toimi. Lisäksi matkalaukussa olevat osoitteet auttavat kadonnutta matkalaukkua löytämään tiensä joko kotiin tai matkareitin varrelle.