Skeemat matkailussa

Skeemalla tarkoitetaan muistiin perustuvaa ajattelumallia, jonka avulla jäsennetään tietoa ja yritetään hahmottaa todellisuutta. Opittujen mallien avulla arki tutussa ympäristössä ja toistuvissa tilanteissa on helpompaa.

”Matkailu avartaa” on sanonta, jonka voidaan ajatella rikkovan erityisesti skeemoihin kiteytyneitä käsityksiä. On hassua huomata olettavansa jotain, joka ei lopulta vastaa todellisuutta. Toki kysymys on myös näkökulmien laajentamisesta uusiin maisemiin ja kulttuureihin.

Jatka artikkeliin ”Skeemat matkailussa”

Made in Hongkong

Hongkong on helposti saavutettava ja monipuolinen Aasian suurkaupunki. Hongkong on hyvä kaupunkilomakohde, joka sopii hyvin sekä ensimmäistä kertaa aasialaiseen kulttuuriin tutustuville että kokeneille maailmankansalaisille. Hongkong on pitkään ollut yksi maailmankaupan ja teollisuustuotannon keskuksista. Mielikuvat kaupungista perustuvat massatuotantoon ja historiaan osana … Jatka artikkeliin Made in Hongkong

Singapore

Singapore kilpailee Liechtensteinin kanssa maailman siisteimmän maan tittelistä. Molemmat ovat pieniä ja vauraita valtioita. Singapore on miljoonakaupunki lähellä päiväntasaajaa. Missään muualla ei tropiikkiin ole mahdollista tutustua niin siistissä ja turvallisessa ympäristössä kuin Singaporessa. Pienen maan tiukka lainsäädäntö, korkea hygieniataso, huima … Jatka artikkeliin Singapore