Matkavinkit maailmalle
Mihin suuntaat seuraavaksi?
Toivon, että löydät tältä sivustolta matkavinkkejä, jotka innostavat sinua lähtemään kokemaan jotain uutta ja ihmeellistä.
Hyvää matkaa!
-
Huvipuisto ja uskonto ovat sanoja, joita harvoin käytetään samassa lauseessa. Maailmalla asioihin ei suhtauduta aina samalla vakavuudella kuin Suomessa. Eri puolilta maailmaa löytyy yllättäviä uskonnollisia teemakohteita, joista osa on myös huvipuistoja. Suurin osa uskonnollisista teemapuistoista on erilaisten museoiden, koulutuskeskusten ja… more ›
-
Yhdysvallat herättää voimakkaita mielikuvia valtiosta, joka edustaa toisille pelottavaa pakkovaltaa ja toisille ihanneyhteiskuntaa. Ajatukset Yhdysvaltojen sisä- ja ulkopolitiikasta, kaupunkien katunäkymistä, rikollisuudesta, kulutustottumuksista, lihavuudesta ja automalleista ovat osittain oikeita, mutta kuitenkin samalla vääriä tai ainakin yksipuolisia. Yhdysvalloissa on kaikkea. Sieltä löytyvät… more ›
-
Keskiajalla ja uuden ajan alussa Genova kilpaili Venetsian kanssa Välimeren kauppareittien hallinnasta. Genova on läntisen Välimeren ja Venetsia Adrianmeren pohjukassa, lähellä vauraita teollisuus- ja maanviljelysalueita. Useta nykyisen Pohjois-Italian kaupungit olivat keskiajalla ja uuden ajan alussa tuotannon, talouden ja kulttuurin keskuksia.… more ›
-
Pikaruoka on amerikkalainen keksintö. Miten monella eri tavalla hampurilaisen voi valmistaa? Jokaisella hampurilaisketjulla on oma makumaailmansa ja ajattelutapansa, joilla ne erottuvat toisistaan. Eurooppalaisesta näkökulmasta katsottuna voi olla vaikea ymmärtää että pikaruokaketjuilla on eroja. Erot ovat kuitenkin huomattavia ja jokaiselle löytyy… more ›
-
”Nähdä Napoli ja kuolla” ei ole houkutteleva mainoslause. Sanonnalla korostetaan kuitenkin Napolin kauneutta ja sitä, että siellä pitäisi käydä edes kerran elämässään. Napoli on ollut todella kaunis kaupunki, mutta köyhän Etelä-Italian suurimpana kaupunkina se antaa nykyisin toisenlaisen kuvan Italian todellisuudesta… more ›